ELIMÄEN VAUHTI

Elimäen Vauhti on vuonna 1933 Ratulan kylässä perustettu urheiluseura. Sen edeltäjinä voidaan pitää kylässä toiminutta kansallismielistä nuorisoseuraa, jolla oli jonkinlaista urheilutoimintaa, sekä sittemmin urheilua harrastavaa Vanhojen Poikain Kerhoa. Ensimmäinen urheilukenttä rakennettiin Ratulaan v 1935 ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin Vauhti oli yhdessä kunnan kanssa rakentamassa Elimäen urheilukenttää. Kenttien rakentamisen välissä Vauhti oli ehtinyt rakentaa kirkonkylälle hyppyrimäen 1939 mutta se purettiin 1954. Vuonna 1969 Vauhti hankki Haukkavuorelta maata ja 22.3.1970 oli Haukkavuoren laskettelurinteen avajaiset. 1990-luvun puolivälissä Vauhdin jalkapallojaos rakensi talkootyönä jalkapallokentän Elimäen urheilukentän yhteyteen. Tuo jalkapallojaos on nykyään nimeltään FC Villisiat.